Mietintää

Usein tuntuu aamuisin, ettei jaksa nousta. Mikään ei vaan kulje. Päätä särkee ja pienetkin asiat vain ärsyttävät...
Sitten jos vielä sattuu katsomaan peiliin ja näkee naamansa, joka on norsunv***lla niin tympäsee vaan lisää. Puhumattakaan siitä jos näkee naapurin ulkoiluttavan koiraansa iloisena ja ah niin pirteän näköisenä heti aamutuimaan.


Mikä hänestä tekee noin onnellisen?
Miksi en voi olla noin pirteä ja onnellinen itse?  Haluaisin olla!


Tuntuu, että olen epäonnistunut niin monissa asioissa ja olen niin huono ihminen.

Vai olenko oikeasti? Miksi minusta tuntuu siltä, vaikka järkevästi ajateltuna olen ihan samalla tasolla kuin kuka tahansa muukin. Miksi vertailen?

Näitä ajatuksia kuvaa hyvin Samae Koskisen kappale Tarinoita:

Ei oikein lähde tänäänkään
oon huonompi kuin huonoimmat.
Surkeet kortit kädessä
ei voisi olla surkeemmat
Niin se on, jos niin tahdon itselleni kertoa.

Mul on taskut tyhjinä
eikä paljoo älyykään.
Mä oon ylipainoinen
ja vielä surkee piirtämään.
Niin se on, jos niin tahdon itselleni kertoa.

Onko nää totta vai harhaa vaan,
joita itsellemme tarinoina kerrotaan
kun tarpeeks niitä toistetaan niin niihin päätyy uskomaan
tai miettii uudestaan.

--

Jarmo ei osaa tanssia eikä Harri sukeltaa
Jaanalla on liikaa läskiä, Emmillä ei ollenkaan
Kimmo ei osaa puolustaa eikä Matti hyökätä
mut onko sillä oikeesti väliä?

Niin.... 

Erilaisiahan me kaikki ollaan. Kaikilla on ne omat hyvät ja huonot puolensa. 

Yritän uskoa, että minussakin on hyvää, vaikka sorrunkin usein kertomaan itselleni vain huonoja puolia itsestäni. 

Pitäis kai opetella kertomaan itselleen hyviä puoliaan. Alkaisko niihin uskomaan samoin kuin niihin huonoihin?