Ehkäpä hankin koiran joskus sitten kun...
Lapsena mulla oli koira. Koiralla oli erikoinen nimi. Hävetti aina kun joku kysyi sen nimeä.
Nyt mietin, että itse asiassa minua hävetti hyvin moni asia jo lapsena eikä se tunne ole vieläkään lähtenyt. Häpeän edelleen, järjellä ajateltuna aivan liian monia asioita. Mutta tunne ja järki ei aina kulje käsi kädessä. Kulkeeko ne milloinkaan täysin?
Yritän tämän blogin avulla selvittää itselleni miksi häpeän ja yritän päästä häpeilystä eroon.
Toivon, että tästä herää keskustelua.
Häpeän kotiani. En pyydä juuri koskaan vieraita tai kun pyydän, siivoan kuin riivattu ja leivon kuin viimeistä päivää ja kun vieraita tulee, tuntuu silti siltä kuin minun asumistani arvioitaisiin. Tuskin se pitää paikkaansa mutta miten selitän sen itselleni niin, että uskon. Olen yrittänyt sitä, että tolkutan itselleni, että enhän itsekään kylään mennessäni katso ja arvostele toisen asumista vaan menen tapaamaan toista ihmistä. Se ei ole auttanut siihen, että häpeän sitä miten elän, sitä miten kotini sisustan, sitä miten pukeudun, sitä miten nauran, sitä miten olen....
..ja mikä olen... (tätä ei ole helppoa kertoa edes näin anonyymisti blogissa)
Kuka tai mikä on saanut minut ajattelemaan, että elän väärin, teen useimmat asiat väärin, en riitä sellaisena kuin olen, puhun väärin, ..... ?
Jos joku seuraa vierestä puuhailuani, keskeytän automaattisesti. Joskus jopa punastun ja selittelen tapaani tehdä asia. Miksi? -Koska kuvittelen, että vieressä seuraava arvostelee mielessään työtapaani.
Tämä on omasta mielestänikin aivan naurettavaa mutta niin minulle käy enkä tiedä miten pääsen tuosta tavasta eroon.
*huokaus*
Muistan, että olen saanut paljon kritiikkiä lapsena mutta kannustusta en juurikaan. Minut usein hyväksyttiin vain onnistumisten kautta mutta muuten en muista saaneeni positiivista huomiota.
Nykyään jotkut kehuvat minua kauniiksi. Sitä on vaikea uskoa, koska mieleeni kehittelemäni mittarin mukaan olen aika pohjalla muihin ihmisiin verrattuna. Kaikissa asioissa.
Mutta mistä se mittari on päähäni tullut? Ja miksi?
Ja mitä merkitystä sillä on vaikka olisinkin kaunis ulkoisesti? Toivoisin, että kuulisin olevani myös ihana ja hyväksytty kokonaisena, en vain kuorena.
Mutta kuinka moni ihminen ruukaa toiselle sanoa niin?
-Niimpä, aika harva.
Tai niin minä olen ainakin kokenut.
Häpeän sitä, että olen kolmikymppinen eikä minulla ole mitään hajua siitä mikä haluaisin olla, mikä minusta tulee isona...
Tuntuu, että sitäkin pitää selitellä. Miksi?!
Miksi häpeän kaikkea??!!!
Ihan samoja mietiskelen päivästä toiseen, kuten tiedätkin.. monenlaista se häpeä voiki saaha aikaan.
VastaaPoista"Toivoisin, että kuulisin olevani myös ihana ja hyväksytty kokonaisena, en vain kuorena." (Mun sisällä ihan pyörähtää kun ajattelen tuota lausetta,jos sinä olisit pieni tyttö nii ottasin sut sylliin)
Vaikka sata ihmistä olis sitä mieltä että olen ihana/tai sinä, siitä tuntuu silti puuttuvan jotain. Älytöntä! Olen miettiny että ainut asia millä toinen ihminen voi toista auttaa uskomaan omaan ihanuuteen ja hyväksymään itsensä, on Tuki. "Se on tärkeää tällä Matkalla!"
Tää on näköjää samalla vähä munki logi. Tullee kirjotettua tänne kuitenki pitkät pätkät.
Kun joku sanoo minulle että "Sinä oot ihana!" Voin ajatella että "onpa kiva, Mutta enhä minä oo etes kaunis!" Siinä on kaks eri asiaa.. joista se ulkoinen painaa mulla vaakakupissa enemmän kuin se sisäinen. Mun pitäs olla kaunis nii sitte voin olla ihana... kuinka pöljää!!!
Juuri sen takia ku meillä on niin paljon samoja kokemuksia, haluaisin jutella enemmän, olla enemmän yhdessä, tehä enemmän yhdessä kaikkea..
häpeän sitä miten elän, sitä miten kotini sisustan, sitä miten pukeudun, sitä miten nauran, sitä miten olen...
VastaaPoistaNIIN tuttua
Toivosinki, että kirjottaisit tätä mun kans. Sulla on niin paljon hyviä ajatuksia. Siksi laitoin sulle pyynnön siitä. (toivottavasti oikeaan osoitteeseen)
VastaaPoistaTuki on todellakin tärkeää ja se, että kokee olevansa rakastettu kaikista vioistaan huolimatta.
Suomalaiset on yleensäkki huonoja kehumaan toisiaan, kuulemma. Se on jotenkin kulttuurisidonnainenkin juttu. Ok. Entä sitten?
Miksi ei silti vois kehua?
Ite ainaki tosi monesti ajattelen kohtaamistani ihmisistä positiivisia ajatuksia, esim: näyttäpä hän hyvältä/kauniilta tänään tai että ompa ihana uusi paita tai upea uusi kampaus tms.
Sinä et oo mitenkään poikkeus.
Sulle uskaltasin sanoakin mutta silti se jää sanomatta. Oudoille ei uskalla sanoa, ettei tule väärinkäsityksiä.
Joskus on Todella mukava huomata että joku ihminen oikeasti pitää mun seurasta.. Töissä ihan mahtavaa ku kollegat pitää huolen siitä että tuun tauolle.. Ne nauraa mun jutuille.. Siis Hei! OOn aina halunnu olla hauska! :D Ei sitä siinä hetkessä ite hoksaa sanoneensa mitää kovin sen kummosempaa.. vain oman ajatuksen..näemmä hauskan sellaisen.
VastaaPoistaMulla on pari vuotta sitte ollu paljon enemmän häpeää mitä on nyt.. Pinnallinen häpeä alkaa hälvetä pikkuhiljaa.. Sisäinen häpeä onki sitte isompi juttu.. Kun tuossa aikasemmin mainitsit että häpeät mm. naurua.. Eräässä iltakylässä yks poika katto mua pitkään ku nauroin.. Ensimmäinen ajatus ja vastaus kysymykseen miksi?..oli (koska se kauhistelee sitä miten nauran..) Yritin sanoa itelleni että se ei todellakaan kauhistele.. vaan ihastelee. Ettäkö ihastelisi.. HURJA AJATUSKIN!
Minäki uskaltaisin sulle sanoa. Oon minä varmaan joskus jotaki suustani päästellykki.. eikä se ookaa iha tyhjää puhetta. <3
Sinä oot mulle tärkeä vaikka MITÄ TAPAHTUIS!
Sanaton huokaus, mutta täynnä ajatuksia.
Niin pieni voi olla usko siihen että toinen oikeasti tarkoittaa mitä sanoo, että se voi alkaa epäilyttämään jo melkein heti kun sen on kuullut.
VastaaPoistaMinulla on pelko siitä että sinä hylkäät minut kun kerron sulle kaikkea. Ts. minun luottamus ja usko horjuu ja se ei tarkoita sitä että olisit epäluotettava. Mitä useammin huomaa sen ettei toinen katoa viereltä minnekään, sitä varmemmaksi kasvaa luottamus. Rakennamme siis luottamuksen siltaa yhdessä vielä vankemmaksi.
Aina kun joudun olemaan ns. keskipisteenä jossaki hommassa niin että muut näkee miten toimin. Helposti herää seuraavanlaisia kysymyksiä..
Miltä näytän?
Osaankohan mä?
Uskallanko?
Mitähän minusta nyt ajatellaan?
Iskee kaamea ujous ja arkuus ja pelko ja kaikki.. Mun täytyy näyttäytyä..Apua!!
Tiedän osaavani monia asioita, mutta pohjimmiltaan en usko että muut arvostavat osaamistani. Se on aina kiusallista ku tekee jotain mitä ei oo koskaan aikasemmin tehny kenenkään seurassa ja siihen sitte joku sanoo että "sääkö osaat tuommostaki" Toisaalta kaipaa sitä että huomioidaan, mutta toisaalta taas ei yhtään.